Maastokauden päätös Imatralla!

19.8.2018

Teksti: Tuomo Lankinen (https://www.strava.com/athletes/11536434)

Kuvat: Heimo Hellsten, Arto Apila ja Joni Niemi

 

Imatra MTB ajettiin menneenä viikonloppuna Ukonniemen urheilupyhätössä. Kisa on nopeasti noussut monen kisoja kiertävän maastokuskin suosikkien joukkoon, eikä aivan syyttä. Tapahtuman järjestelyt ovat poikkeuksetta oivalliset, sarjoja tarjolla kaikenikäisille ja -tasoisille ajajille (ikäsarjat ja monipuoliset matkat 10km/30km/60km) ja mikä tärkeintä: Imatran rata on maastopyöräilyä sanan varsinaisessa merkityksessä! Imatran 30km ratakierros sisältää tiellä ajamista muihin ajamiini maastokisoihin verrattuna poikkeuksellisen vähän. Lisäksi rata on erittäin toimelias ja vaihteleva eikä puuduttavia hetkiä kisassa ei juurikaan ole. Rata pitää sisällään niin nopeita tasaisia polkuja, kunnon kivikko-juurakkorymistelyä kuin vauhdikkaita laskuja ja kiduttavia nousuja. Reitillä on siis kaikkea mitä hyvässä maastokisassa pitääkin! Myös radan merkkaus Imatralla on mielestäni riittävää eli reitiltä harhaantumisen mahdollisuus on aika pieni.

Kuva: Heimo Hellsten

Radan ohella Imatran muut järjestelyt olivat varsin toimivia ja kisajärjestäjät sekä talkooväki ystävällisiä ja avuliaita. Järjestelyväki oli siis jälleen luonut varsin mukavat puitteet harrastekuntoilijalle mitellä taitojaan ja voimiaan joko itseään tahi kavereita vastaan.

Valmistautuminen

Kisaan valmistautuminen ei omalta osalta mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Willimiesajojen jälkeen oli tarkoitus ajaa kaksi kovempaa treeniviikkoa (n. 15-20h/vko) ja ottaa viimeinen viikko ennen Imatraa kevyemmin. Arkitodellisuus heitti kuitenkin jälleen kerran keppejä pinnoihin. Työkiireet pitivät yrittäjän sen verran kiireisenä, ettei voimat ja vuorokauden tunnit vain yksinkertaisesti riittäneet kovien harjoitusviikkojen läpiviemiseksi. Alusviikot menivätkin lähinnä ylläpitävään harjoitteluun muutaman rauhallisen PK-lenkin (n. 5h/vko) ja parin hapenottokykyharjoituksen (n. 2h/vko) muodossa.

Odotukset Imatran suhteen eivät siis olleet kovin korkealla ennen starttia. Olin ajanut Imatralla viimeksi 2015 ja tuolloin aikani oli 60km matkalla 3:43:16 ja hävisin voittajalle lähes tunnin. Ajatuksissa oli luonnollisesti lähteä parantamaan omaa edellistä aikaa, mutta kuinka paljon? Oli vain lähdettävä matkaan ja katsottava miten ajo kulkee!

Kisa käyntiin

Kisapäivän aamu valkeni puolipilvisenä ja mukavan viileänä. Kisapaikalle siirtyminen kävi nopeasti, joten aikaa jäi ruhtinaallisesti pyörän ja varusteiden kanssa koheltamiseen sekä tuttujen kanssa jutusteluun. Lämmittelyksi ajoin perinteisen 20min kevyen pyörittelyn höystettynä parilla korkean kadenssin minuutilla ja muutamalla reippaammalla, mutta lyhyellä mäkivedolla.

 Startti! Kuva: Arto Apila

Alkulämmittelyjen jälkeen oli aika siirtyä lähtökarsinaan odottamaan paukkua. Lähtöä odotellessa aurinkokin hivuttautui esiin pilvien takaa nostaen lämpötilan lähes välittömästi lähemmäs 25 astetta. Luvassa oli siis hikinen päivä! Kisaorganisaatio osoitti hyvää pelisilmää laittamalla levylautaselle AC/DCn Highway to hell:in juuri minuuttia ennen starttia ja se toi hymyn useammankin kuskin huulille juuri ennen päivän helteistä koitosta.

Kisa käynnistyi osaltani melko rauhallisesti, kuten olin etukäteen suunnitellut. Ajatuksissani oli ottaa lähtöpaikka ja ajaa alun pururata ja hiekkapätkät niin, ettei ohitteluun tarvitsisi käyttää turhaa voimia. Tavoitteena oli ottaa sen verran rauhallinen startti, että jaksaisin ajaa koko kisan samalla intensiteetillä. Toisella kierroksella kuskeja olisi radalla ensimmäistä kierrosta vähemmän ja oma ajaminen on usein silloin helpompaa. Taktiikka näytti ainakin alun osalta toimivan ja löysin nopeasti omalle vauhdille sopivan porukan.

Kuva: Arto Apila

Mitä?!? Hetken lamaannus oli melkoinen kumartuessani ottamaan ensimmäistä juomahörppyä pullosta noin 5km kohdalla. Ainut mukana oleva juomapulloni oli pudonnut johonkin huomaamattani! Seuraava pullo odottaisi vasta maalialueella ensimmäisen kierroksen päätteeksi noin 25km päässä lämpötilan huidellessa hellerajan tuntumassa. Ilman juomista nestehukka korjaisi varmuudella mukaansa viimeistään toisen kierroksen aikana! Lievästä ärsyyntymisestä huolimatta pidin pään kylmänä ja tuumailin, että pidän ajovauhdin yllä ja tarpeen tullen pysähdyn vaikka jokaisella huoltopisteellä juomaan. Se ei ole kovin nopea tapa edetä kisoissa, mutta parempi sekin kuin keskeyttää moisen pienen takaiskun vuoksi. Kuivin suin kampia veivatessa pohdiskelin, että tämänkö takia niin monella oli lähdössä juomareppu selässä?!?

Tasaiset kierrokset

Matka taittui pulloharmituksesta huolimatta mukavasti. Yhdessä kisan lukuisista ylämäistä noin kierroksen puolivälillä näin edessäni tutun hahmon. Seurakaveri Henri ajoi ylämäkeen ylhäisessä yksinäisyydessä. Kohdatessamme vaihdoimme pikaiset kuulumiset tähänastisesta ajosta ja kerroin Henrille kadonneesta pullostani. Todella reilua ja sydäntälämmittävää urheiluhenkeä osoittaen mies tarjosi ensin vauhdista hörpyt omasta pullostaan ja hetken kuluttua kokonaisen pullollisen juomaa loppukierroksen ajaksi! Henri pelasti varmuudella ajoni tuona päivänä, sillä 25km ajaminen vauhdikkaasti olisi varmasti aiheuttanut nestehukan, joka olisi varmuudella vienyt miehen varjojen maille viimeistään toisella kierroksella.

Kivikot, juurakot, tasaisemmat polkuosuudet ja lyhyet tiepätkät seurasivat toisiaan saumattomasti, kunnes Garminiin katsahdettuani havahduin siihen, että maali oli enää muutaman kilometrin päässä! Parhaimmillaan maastopyöräily on virtaava tila, jossa aika kadottaa otteensa ja matka taittuu kuin huomaamatta. Tämä oli yksi niistä päivistä. Maalin lähestyessä oli aika katsoa mitä jaloista oli enää jäljellä ja yrittää kiristää vauhtia loppuun asti, vaikkei ketään ollutkaan näköpiirissä. Vauhdin lisääminenkään ei vienyt ajamisen iloa ja pian eteen ilmestyikin kisassa edellä ajavan selkä. Saavuttaessani jäykkäperällä rantakivikkoa paukuttelevan kaverin, ihmettelin ääneen ihailevaan sävyyn miten jäykkäperämiesten selkä kestää 60km tällaista paukutusta. Kaveri ei ollut juttutuulella ja ilmeisesti matka painoi, koska seuraavalla pururatapätkällä kaveri päästi ohi helponlaisesti. Kisamatkaa oli jäljellä enää viimeiseen asfalttiylämäkeen ja sitten edessä olikin jo stadionalue.

 Kuva: Heimo Hellsten

Maaliin saavuttuani katsahdin kelloon. Ajoaika oli 3:08:42 eli parannusta omaan edelliseen Imatran kisaan tuli noin 35min, vaikka rata sisältää nykymuodossaan enemmän polkua ja on näin hitaampi. JES! Myös kierrosajat olivat iloista luettavaa: noin 1:44 ja 1:45 eli sain painettua tasaisesti molemmat kierrokset, kuten olin suunnitellut ennen kisaa. Myös molempien kierrosten keskisyke oli sama 157bpm.

Mitä seuraavaksi?

Onnistuneeseen suoritukseen oli varsin mukava päättää oma maastokausi. Toki joitain maastokisoja olisi vielä tarjolla kisakalenterissa, mutta oma aikataulu ei valitettavasti mahdollista niihin osallistumista.

Onkin aika kiittää Varustamon tiimiä tästä maastokaudesta, mahtavasta kisapyörästä ja kaikesta saamastani tuesta! Toivottavasti yhteistyötä voidaan jatkaa hedelmällisenä myös tulevalla kaudella!

Kiitos Varustamo! (Kuva: Joni Niemi)

Nyt on aika siirtää katseet lähestyvään cyclocross kauteen ja katsoa mitä kaikkea se tuokaan tullessaan! Lähestyvästä kaudesta innostuneena järjestän kaikille avoimet cyclocross ”treenit” yhteislenkkiajatuksella sunnuntaina 26.8 klo 16 alkaen. Startti tapahtuu pyöräliike Varustamon edestä. Harjoitusten ajatuksena on ottaa tuntumaa syksyn ehdottomaan hittilajiin muutaman helpon lajinomaisen harjoituksen muodossa. Mukaan tarvitset vain pyörän, juomapullon ja kypärän. Tervetuloa kaikki rohkeasti mukaan!

Lappeenrannan paikallinen VPCX cup starttaa Mattilassa 9.9, johon ehdottomasti suosittelen kaikkia lukijoita osallistumaan! Luvassa on teknisesti helpohko rata, joka soveltuu hyvin niin cyclocross kuin maastokalustolle. Osallistua voit siis millä tahansa polkupyörällä! Tapahtumassa on myös junnuille oma lähtö eli koko perhe pääsee kokemaan tapahtuman tunnelman! Nähdään treeneissä tai viimeistään Mattilassa 9.9!